Tule meille töihin!
24.4.2024
MLL Laajasalon paikallisyhdistys on voittoa tavoittelematon, lapsiperheiden hyvinvointia edistävä yhdistys. Yhdistyksemme on järjestänyt iltapäivätoimintaa koululaisille (1-2 -luokkalaisille) jo yli 20 vuoden ajan.
Tällä hetkellä järjestämme iltapäivätoimintaa Laajasalon peruskoululla. Iltapäiväkerhossa on 4 tai useampi ohjaaja. Ryhmäkoko on 15–18 lasta/ohjaaja. Viikkotyötunnit määräytyvät toimipisteen sekä työnkuvan mukaan. Esitäthän toivomuksesi hakemuksessa!
Haemme ip-toiminnan vastuuohjaajaa ja kahta motivoitunutta ja lapsirakasta iltapäivätoiminnan ohjaajaa elokuussa 2024 alkavaan työsuhteeseen Laajasaloon. Vastuuohjaajan tehtävä on kokopäiväinen. Iltapäivätoiminnan ohjaajien tehtävä ovat osa-aikainen ja työaika sijoittuu pääosin klo 12-17 välille, viikkotyötunteja on 20-25h/vk.
Ohjaajan tehtäviin kuuluu lapsiryhmän ohjaaminen päivän eri toiminnoissa: ohjatut sisä- ja ulkoleikit, kädentaidot, luku- ja läksyhetket, liikuntaleikit. Toimit osana tiivistä ja tasavertaista tiimiä, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan, sisältöön sekä toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Vastuuohjaajan työhön kuuluu aamuparkki, esihenkilötehtävät ja lisäksi kirjallisia töitä sekä päivittäistä yhteistyötä koulun ja kodin kanssa.
Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää tehtävään soveltuvaa ammatillista koulutusta ja/tai kokemuksella hankittua taitoa toimia lapsiryhmän kanssa. Toivomme, että olet iloinen, reipas, oma-aloitteinen, ratkaisukeskeinen, joustava ja aktiivinen. Olet myös aidosti kiinnostunut lasten parissa työskentelystä ja hallitset vaadittavat ryhmänhallintataidot. Omaat hyvät tiimityötaidot ja olet asiakaspalveluhenkinen. Sinulla on lapsityön edellyttämä hyvä fyysinen kunto sekä hyvä suomen kielen taito. Kykenet vastaanottamaan palautetta ja työssä ohjausta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn, positiivisen työympäristön sekä tukea ja koulutusta. Sinulla on mahdollisuuksia suunnitella toimintaa yhdessä tiimisi kanssa ja hyödyntää omaa ammatillista osaamistasi sekä vahvuuksiasi esimerkiksi liikunnan, kädentaitojen, luonnon, luovan toiminnan, musiikin, teatterin ja mediataitojen parissa. Tukenasi on pieni, mutta aktiivinen ja osallistuva työyhteisö, jonka työhyvinvointiin työnantaja haluaa panostaa erilaisilla työetuuksilla. Työnantaja tarjoaa mahdollisuuden myös osallistua osaamista täydentäviin koulutuksiin.
Tehtävät ovat määräaikaisia ja palkka määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä).
Lisätietoja tehtävästä antaa johtava ip-ohjaaja Leena Hattunen p. 040-838 6171
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Toimi siis heti!